FAB Mondayn missiona on tehdä töitä paremman työelämän
ja maanantaipäivien puolesta.
FAB Monday auttaa
– yksilöitä rakentamaan omannäköistä (työ)elämää, jossa he viihtyvät ja nauttivat maanantaipäivistä.
– yrityksiä uudistumaan, kasvamaan ja saavuttamaan omia tavoitteita valmennuksellisin ja osallistavin keinoin.

FAB Monday perustajasta
Elvira Vainio on Maanantait mahtaviksi –valmentaja.
Hänen työnsä on aina tavalla tai toisella liittynyt muutokseen, liiketoimintaan ja ihmisiin. Hänellä on 20 vuoden kokemus organisaatioiden kehittämisestä, muutoksen todeksi tekemisestä ja osaamisen johtamisesta liikkeenjohdon konsulttina, valmentajana ja HR-tehtävistä.
On ollut vaiheita elämässä, jolloin hän itse ei ole nauttinut aina maanantaipäivistä ja stressasi tulevaa viikkoa usein jo sunnuntaina. Viisi vuotta sitten tuli todellinen pysähtymisen paikka uupumisen takia, joka johti muutokseen ja antoi elämäntehtävän. Silloin myös syntyi idea FAB Mondaysta, vaikka sen toteutukseen meni aikaa.
Tällä hetkellä hän nauttii maanantaipäivistä ja haluaa auttaa sekä yksilöitä että yrityksiä matkalla kohti mahtavia maanantaipäiviä.
Elvira on innostava ja ratkaisukeskeinen valmentaja, joka auttaa näkemään mahdollisuuksia ja saamaan tuloksia aikaan mukavalla ja rennolla twistillä. Asiakkaat kiittävät häntä kannustamisesta, empatiasta sekä rohkeudesta haastaa ja tarjota uusia näkökulmia.
Elvira kuuluu Suomen Coaching-yhdistykseen ja noudattaa yhdistyksen eettisiä ohjeita.
Valmennus auttoi kohtaamaan jännittävän työhaastattelutilanteen luottavaisin ja rauhallisin mielin. Elviralla oli silmää tunnistaa, missä juuri minä tarvitsin kipeimmin sparrausta. Sain työpaikan.
Nainen, asiantuntija
***
I came to Fab Monday because I needed help with finding a job. I had been looking for a job for over a year. I was quite desperate and tired when I arrived at Elvira’s virtual sofa and my self-esteem was broken from so many unsuccessful job applications. After our first phone conversation, I got excited, but still had my doubts that anyone could help me with my unemployment. Right after our first session together, I felt that she was going to do her best to help me, and her calm, empathetic and warm personality was just what I needed. I immediately felt like she was my coach!
I was stuck in self-doubt, but she got me out of it fast. She gave me new perspectives and insights in order to refresh my job searching approach, see my qualifications in a new light and regain the right attitude. Five weeks after I met with Elvira I got hired for my dream job. I highly recommend her for your career dilemmas when you need a real professional at your side!
One2One Coaching Client
***
Pääsin työhaastattelun toiselle kerrokselle. Ensimmäisessä haastattelussa olin kokenut häiritsevää jännitystä ja nyt aloin huolestua, tuleeko tämä liiallinen jännittäminen haittaamaan seuraavallakin kierroksella. Silloin otin yhteyttä Elviraan.
Elviran avulla sain aikaiseksi olennaisen asennemuutoksen. Valmennus johdatti minut rauhalliseen ja tasapainoiseen olotilaan, josta sain nauttia haastattelua odotellessa ja itse haastattelun aikana. Sain työpaikan!
Nainen, asiantuntija